VALLIS GRATIAE -yhdistys ry SYYSKOKOUS 17.11.2016
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017
Vallis Gratiae -yhdistyksen toiminta-ajatuksena on Naantalin viihtyvyyden lisääminen kaupunki- miljöönä, kulttuurikeskuksena ja matkailukohteena.Suomen Kotiseutuliitto
Myös muihin Suomen Kotiseutuliiton järjestämiin koulutus- ym. tilaisuuksiin osallistutaan mahdollisuuksien mukaan.
Naantali-päivä 23.8.17
Järjestelyjen yksityiskohdat päätetään myöhemmin.
Koululaisten Kultaranta -vierailu
Jäsenillat
SUOMI 100 erityiset tapahtumat
Kulttuuritilaisuudet
- koululaisten taidenäyttely toukokuun 2017 alussa, kesto noin viikko
- Wanhanajan piknik lauantaina la 15.7. Kaivopuistossa
- osallistutaan heinäkuussa Birgitan yön 20.7 tapahtumiin
- Muinaistulien yön 26.8. yhteydessä naamiaiset
- Krapujuhlat pe 1.9.17, Tiiliholvi
- Euroopan kulttuuriympäristöpäivä syyskuun 2. sunnuntai; mietitään osallistumista
- Sukkamaraton 2015, Sukin ja sävelin 2016 / jatko elokuussa 2017
Järjestetään Jouluseimi itsenäisyydenpuistoon useiden yhteistyötahojen kanssa; seimen avaus 1. adventtina.
Osallistutaan erilaisten tapahtumien järjestämiseen yhteistyössä muiden naantalilaisten yhdistysten kanssa.
Kulttuurimatkat
Jäsenistöltä pyydetään toivomuksia ja palautetta retkien järjestämisestä.
Tutkitaan mahdollisuutta tehdä retki johonkin lähiseudun rakennuskulttuurikohteeseen; esim. täydennys-, uudistus- tai korjausrakennuskohteeseen. Ehdotus: Kakolan alue.
Julkaisutoiminta
Naantalin musiikkiopiston kannatusyhdistys
Huomionosoitukset
Vallis Gratiae -mitali
Toivo Lyy -stipendi
Leena Mattila -rahaston stipendi
Talous
Tiedotus
Yhdistyksellä on avoin ryhmä facebook:ssa: VALLIS-GRATIAE ryhmä.
Yhdistys pyrkii aktivoimaan Naantalin kaupungin asukkaita asuinympäristöasioissa sekä tekemään ehdotuksia kotikaupungin kehittämiseksi. Etsi- tään keinoja, joilla kaupunkia tehdään entistä tunnetummaksi maakunnassa ja sen ulkopuolella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Katso linkit Naantali-päivän 2016 tapahtumista:
http://www.naantali.fi/tiedotteet/kulttuuri/fi_FI/naantali_paivan_paajuhla/
http://turunseutusanomat.fi/2016/08/naantali-paivan-juhlassa-julkaistiin-moniaaninen-tarinoita-naantalista-teos/
JÄSENMAKSUN JA KANNATTAJAJÄSENMAKSU VUONNA 2015
Jäsenmaksu vuonna 2015 on 10 euroa henkilöjäseneltä ja 10 euroa kannattajajäseneltä.
Vuoden 2015 jäsenmaksu , ole hyvä ja maksa se yhdistyksen tilille
(IBAN) FI67 1181 3006 1022 74, BIC NDEAFIHH.
VALLIS GRATIAE –Yhdistys ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
Vallis Gratiae -yhdistyksen toiminta-ajatuksena on Naantalin viihtyvyyden lisääminen kaupunkimiljöönä, kulttuurikeskuksena ja matkailukohteena.
KOTISEUTUTOIMINTA
Naantali-päivä
Vuonna 2015 Naantalin kaupungin perustamisesta on kulunut 572 vuotta. Yhdistyksen aloitteesta kaupungin perustamispäivää, 23. elokuuta, on 1980-luvulta alkaen vietetty kotiseutupäivänä. Yhdistys vastaa Naantali-päivän ohjelmasta ja koordinoinnista yhteistyössä Naantalin kaupungin kanssa. Päivän ohjelmaa laadittaessa pyritään ottamaan huomioon paikalliset voimavarat.
Naantali -päivän pääjuhlassa jaetaan vuoden 2015 Vallis Gratiae -mitali.
Muu kotiseututoiminta
Järjestetään yhteistyössä Naantalin Matkailun ja Naantalin Oppaiden kanssa 4. luokkalaisten tutustumisretki presidentin Kultarantaan.
Suomen Kotiseutuliitto
Yhdistys on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Suomen Kotiseutuliiton vuosikokoukseen lähetään edustaja, mahdollisesti yhdessä Naantalin
Museoyhdistys ry:n ja Naantalin kaupungin kanssa.
67. valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään Espoossa.
Myös muihin Suomen Kotiseutuliiton järjestämiin koulutus- ym. tilaisuuksiin osallistutaan mahdollisuuksien mukaan.
TAIDETOIMINTA
Kulttuuritilaisuudet
Vuonna 2015 järjestetään mahdollisuuksien mukaan kulttuuritilaisuuksia yhteistyössä Naantalin kaupungin ja muiden yhteisöjen kanssa, mm.:
- Naantalilaisten harrastajamaalareiden taidenäyttely keväällä
- Wanhanajan piknik heinäkuussa ja Krapujuhlat Pusan pihalla elokuussa
- osallistutaan Tuhkamarkkinoille ja Birgitan yön tapahtumiin.
Naantalin kaupungin perustamispäivän (23.8.) juhlaan ja Wanhankaupungin Lasten Joulu –ym. tapahtumiin osallistutaan järjestäjinä yhteistyössä kaupungin kulttuuritoimen kanssa.
Jouluseimi järjestetään vuodesta 2014 alkaen Vallis Gratiae:n ja aiemmin järjestäjänä olleen Maija Karinkannan kokoaman työryhmän kanssa yhteistyössä.
Tutkitaan myös mahdollisuutta erilaisten joulutapahtumien laajentamiseen yhteistyössä muiden naantalilaisten yhdistysten kanssa.
Tapahtumia järjestettäessä huomioidaan muut mahdolliset vuoden 2015 teematapahtumat.
Kulttuurimatkat
Viime vuosina yhdistys on järjestänyt 1-3 matkaa museo-, kulttuuri-, teatteri- yms. kohteisiin.
Suunnitteilla olevat matkat:
- retki Tallinnaan alkukesällä
- SaaristoNaantali-kierros kesällä Velkualle.
Jäsenistön toivomuksia ja palautetta retkien järjestämisestä otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.
MUU TOIMINTA
Julkaisutoiminta
Kolmasluokkalaisten taide-/piirustuskilpailun järjestämistä jatketaan vuosina 2011-2012 saadun hyvän palautteen innoittamana.
Naantali 575-kirjatyöryhmä jatkaa aineiston keräämistä.
Naantalin musiikkiopiston kannatusyhdistys
Yhdistys toimii Naantalin musiikkiopiston kannatusyhdistyksenä. Tässä ominaisuudessa on tarkoitus kartuttaa opiston stipendirahastoa, mistä jaetaan opiston kevät- ja/tai joulujuhlassa yhdistyksen nimeä kantava stipendi. Kertyneitä varoja voidaan käyttää opiston soitinkokoelman täydentämiseksi.
Huomionosoitukset
Vallis Gratiae -mitali
Kuvanveistäjä Raimo Äijälän suunnittelema Vallis Gratiae-mitali jaetaan Naantali -päivän pääjuhlassa.
Toivo Lyy -stipendi
Toivo Lyy -stipendi jaetaan koulujen kevätjuhlassa kummankin yläkoulun ansiokkaan kotiseutu- (Naantali-) tai kirjallisuusaiheisen aineen kirjoittajalle.
Leena Mattilan rahaston stipendi
Uuden rahaston myötä tuetaan historiasta kiinnostuneita yläasteen ja lukion oppilaita jakamalla stipendejä.
Talous
Yhdistyksen talous on hyvällä mallilla ja siitä päätetään omassa kohdassaan syyskokouksen yhteydessä.
Jäsenmäärän lisääminen
Vuonna 2015 yhdistyksen jäsenmäärää pyritään lisäämään esim. kehittämällä jäsenetuja ja yhdistyksen tiedotusta. Tiedotuksessa käytetään mahdollisimman paljon jäsenistön sähköpostiosoitteita ja yhdistyksen nettisivuja (www.vallisgratiaeyhdistys.fi).
Yhdistys pyrkii aktivoimaan laajentuneen Naantalin kaupungin asukkaita huomaamaan oma asuinympäristönsä sekä tekemään ehdotuksia oman kotikaupunkinsa kehittämiseksi. Etsitään myös keinoja, joilla kaupunkia voidaan tehdä entistä tunnetummaksi maakunnassa ja sen ulkopuolella.